Marty Ross the Metalgod
Sepän selkään oikean lapaluun päälle oli tatuoitu teksti ”HORROR” ja vasempaan rintalihakseen karvojen alle teksti ”IKUISUUS”.
”Olen jättänyt kauhun taakseni ja edessäni on ikuisuus.”
Seppää harmitti, että hänellä ei ollut huono näkö, kuten Buddy Hollilla. Terapiana hän piti jatkuvasti yllään kirkkaita metallityömiehen suojalaseja vale-silmälaseinaan.
Sepän tukeviin mustiin Carhardt-työhousuihin oli liimattu nahkaiset suoja-alueet hitsaustyötä varten, haalistuneessa sinisessä t-paidassa luki kullanvärisillä kirjaimilla ”CAMARO”.
Sepän oikean käden hauiksen ympäri oli tatuoitu paksu musta nauha kuolleen kouluttajan muistolle. Vasemmassa olkapäässä oli eityisen huonosti tatuoitu kuva nauravasta pääkallosta, jolla oli vihreät silmät ja punainen huivi otsalla. Tämä tatuointi oli sepän nuoruusvuosilta ja hän helli sen häpeämistä.
Kaikki jotka sepän tunsivat tiesivät tämän rehelliseksi mieheksi, johon voisi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. Seppä oli kerrassaan hyvä mies. Seppä oli ollut naimisissa 12 vuotta, eikä ollut pettänyt vaimoaan kertaakaan.
Ansaitakseen rahaa hän oli nuorena aviomiehenä pestautunut Alaskan pohjoistasangolle hitsaamaan öljyputkea. Hänelle oli näytetty putki tundralla ja hitsaussauman alku sekä kerrottu, että tuohon suuntaan kaksi vuotta. Kaksi vuotta Seppä hitsasi yhtä hitsaussaumaa parhaimmillaan lähes kuudenkymmenen asteen pakkasessa.
Jo ensimmäisenä työpäivänä Seppä ymmärsi, että hän voi joko lopettaan nyt heti ja mennä kotiin tai seuraavan kahden vuoden aikana mikään ei tulisi muuttumaan. Seppä jäi töihin.
Öljyputkityömaan lähettyville oli pystytetty liikuteltava kännykkämasto, jotta työmiehet voisivat pitää yhteyttä kotiinsa. Joka päivä Sepän vaimo soitti hänelle ja mankui puhelimessa, että nuoren aviomiehen olisi ostettava hälle poni. ”Koska sinä oikein hankit sen ponin?”, vaimo kitisi kännykässä Sepän hitsauskypärän suojissa, kun seppä tuijotti hitsausliekkiä kaamoksessa susien ulvoessa kauhuaan.
Tasaisin väliajoin Seppä lensi muutamaksi päiväksi kotiinsa ja kävi kerran vaimon kanssa jopa Havaijilla. Alussa kotiintulo oli ihanaa, mutta kuukausien pidetessä ihanuus päinvastoin senkuin lyheni. Lopulta vaimo alkoi kiristää ponillaan jo kotiovella ja Sepällä saatoi sentään olla kymmenenkin viikkoa hitsaussaumaa takanaan. Seppä oli ystävällinen mies ja alkoi viihtyä kavereiden kanssa kaljoilla.
Kahden vuoden työrupeaman jälkeen Seppä palasi komennukseltaan vaimon luo ja osti heille omakotitalon. Järkyttävän tylsästä työstä hirvittävissä olosuhteissa oli sentään maksettu kunnon palkka ja Seppä tiesi tehneensä miehen työn. Tämän jälkeen hän lukittautui uuden talonsa autotalliin eikä enää puhunut vaimolleen.
Vaimo epäili kaikenlaista. Oliko Seppä seonnut huumeisiin? Olivatko he siellä tundralla homostelleet? Kahden viikon kuluttua autotallin ovi aukesi ja Seppä raahasi häkeltyneen vaimonsa ruudinkatkuiseen työpajaansa. ”Siinä on saatanan ponisi.” Seppä korisi vaimolleen silmät hitsauksesta punaisina. ”Parempaan en pysty!” Tämän jälkeen hän ryntäsi herkistyneenä ulos autotallista ja hävisi kaupungille. Betonilattian keskellä seisoi teräksestä hitsattu iso hevonen.
Seppä ryyppäsi muutaman päivän ja sekoili ulos tundran ja nuoren aviomiehen traumojaan. Kunnioitettavana miehenä hän kuitenkin nilkutti takaisin kotiinsa ja suorinta tietä autotalliin häpeämään. Mutta autotalli oli rikki: peltikattoon oli rälläköity reikä ja hevonen oli kadonnut. Siinä istui seppä pyhätössään suu auki pölyisässä auringonkeilassa ja kuunteli linnunlaulua kattoreijästä, koivutkin siellä humisivat. Yksi varpunen pyrähti aukon reunalle ja seppä siristeli silmiään. Sitten se lensi pois.
Illalla sepän vaimo löysi miehensä autotallista ja toi hänelle maittavan aterian uunissa paistettua lohta ja keitettyjä perunoita. Ruoka maistui sepälle yllättävän hyvin. Vaimo kertoi myyneensä hevosen kovasta hinnasta paikalliseen taidemuseoon. Seppä oli hitsannut hevosesta vain niin ison, ettei se mahtunut ulos ovesta – siitä syystä reikä katossa.
Sepästä tuli kertaheitolla koko osavaltion kuuluisin taiteilija ja boheemi, joka jätti peltimiehen hommat sikseen ja keskittyi hitsailemaan mitä mieleen juolahti taidegallerioille, mummoille ja omalle pihalleen. Osan teoksista Seppä möi, mutta pääosin eleli kuitenkin vaimonsa siivillä, joka oli päässyt osavaltion byrokratiassa korkeaan asemaan johtamaan sataaneljääkymmentä ihmistä. Sepän naapurissa asui kaksi reipasta homoa, joiden kanssa hän vietti lekoisaa elämää, niinkuin vain aviomies voi.
Yksi Sepän erikoisuuksista oli hitsata ja lahjoittaa isoja, monta sataa kiloa painavia kukkia mummoille. Hän teki myös vyönsolkia ja huonekaluja, sekä abstrakteja taideteoksia. Hänen sittemmin kuollut kouluttajansa piti huolen siitä, että sepällä oli toisinaan myös oikeita metallimiehen töitä, joissa seppä olikin ylivertaisen hyvä. Kouluttaja oli vanhemman polven metallimies, joka piti itsensä työn puolesta kiireisenä ja yritti opettaa myös sepälle, että pitää pysyä kiireisenä.
Sepällä oli runsaasti aikaa sisustaa taloaan ja pikku hiljaa talo muuttui sisältä kokonaan teräksiseksi. Keittiö oli kirkasta haponkestävää terästä, huonekalut olivat terästä ja aviovuodekin rautaa. Vaimo oli työnsä puolesta suurimman osan ajasta matkoilla ja seppä keskusteli kiinnostavista asioista naapureittensa kanssa tai läheisessä shamppanjabaarissa. Näin vierähti nopeasti monta vuotta.
Eräänä päivänä Sepän kaupunkiin tuli joukko kummallisia miehiä, jotka alkoivat kasaamaan liittovaltion FBI -talon edustalle halkileikattuja rautatieöljytankkeja. Seppä seurasi kummastuneena miesten touhuja, sillä hän näki, etteivät nämä olleet mitään metallimiehiä, mutta toimivat kuitenkin päättäväisesti ja ikäänkuin homma olisi hanskassa. Itse työssä ei näkynyt olevan mitään järkeä. Jotain siellä hosuttiin ja sitten taas tepasteltiin päättäväisesti ympäriinsä. Välillä kokoonnuttiin paperinpalan ympärille neuvonpitoon.
Sepällä ei ollut mitään ihmeempää tekemistä juuri silloin ja koska touhu liittovaltion talon edustalla kiehtoi häntä, meni hän kysymään porukalta tarvitsisivatko nämä apua...ammattimiestä.
”Ei kiitos, homma etenee hyvin.”
”Aikataulussa ollaan.”
Loput vastauksista olivat pelkkää tuijotusta. Seppä perääntyi rauhaksiin paikalta, mutta kummissaan. Miesten tuijotuksessa oli ollut jotain outoa, niin Seppä ainakin kuvitteli, eikä puheen aksenttikaan ollut kotoisa. Jotain outoa oli tekeillä.
Illalla baarissa Seppä sai kuulla rakennusporukan olevan joukko ulkomaalaisia taiteilijoita. Sepän oli vaikea uskoa. Hän oli itse boheemi ja taiteilija ja liikkui taidenäyttelyiden avajaisissa juomassa ilmaista viiniä – hän tunsi taidemaailman, eivätkä nämä miehet kuuluneet sinne.
Seuraavana päivänä öljytankkien kolistelu jatkui liittovaltion talon edustalla yhtä järjettömän näköisenä kuin ennenkin. Seppä meni jälleen kysymään töitä.
”Ei ole meidän työ. Sinun täytyy kysyä joltain muulta.”
Vastanneella varmaotteisella ja jotenkin häiriintyneen oloisella tuijottajalla oli jalassaan mustat haalistuneet verkkarit ja talvikumisaappaat. Päässä rehotti turkishattu, jonka otsatukkaa toinen huulipartainen tuijottaja leikkasi lyhyemmäksi saksilla. Molempien ylähampaat olivat nuuskan tahrimat. (Seppä piti itse nuuskaa alahuulessa, niin kuin kaikki muutkin.) Ilma oli hieman plussan puolella - ei mikään turkishattukeli. Saappaat olivat lisäksi miehen kokoon nähden huomattavasti liian suuret ja hiihtomalliset.
Illalla Seppä näki miehet baarissa. Kaikki neljä olivat kaljuja; osa luonnon auttamina, loput ajeltuna. Kaljaa näkyi uppoavan asiallisesti ja tuijotuksen seassa vilahteli muutama hymykin. Nuuska oli ulkomaalaista ja sitä pistettiin todellakin ylähuulen alle. Erikoista touhua. Kaljut tuijottajat tuntuivat viihtyvän keskenään ja puhuivat vierasta kieltä - albaania tai mongoolia. Hyvänä ja sosiaalisena ihmisenä Seppä liittyi seuraan ja esittäytyi paikalliseksi taiteilijaksi. Kaljut miehet katsoivat häntä halveksien. "Taide on runoilijoiden keksimä valhe", yksi sanoi.
Kun Seppä kertoi olleensa hitsarina tundralla, hänestä kiinnostuttiin. Vierailijat halusivat kuunnella, miten karhu oli oppinut metsästämään kiipeämällä öljyputken päälle. Siellä se tähysti karibuja, jotka sitten laumana viettiensä ajamina kolistelivat putken alta kohti kaukaista määränpäätään, jolloin karhu pudottautui niiden niskaan. Tämän kerrottiin olevan fantastista. "Öljyputkesta on tullut osa luontoa!" Samoin hänen hitsaajan arkirutiininsa ja pienet keksintönsä pakkasessa herättivät aitoa ihastelua. Sepän taideteoksista ei haluttu kuulla mitään. Kun hän ilmoitti olevansa boheemi, kalju joukko synkkeni täysin.
SeppäKATSO VIDEO
